sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Viikonlopun treenailut ja kisailut!

Lauantai alkoi näyttelmillä. Olin lupautunut esittämään Sidewild Unlimited Dream "Nike":n Kangasalan RN:ssä. Näytelmät alkoivat Niken osalta vasta lähempänä kahta, mutta labradori nartut olivat merkitty alkaviksi 11.40, joten olimme paikalla hyvissä ajoin klo: 11 jälkeen. Nike:ä ei löytynyt luettelosta, joten jouduimme käymään ensiksi ntl toimiston kautta. Saimme koiralle numeron 225 A. Käyttöluokan alettua menimme ensin ryhmässä seisotuksen ja liikkeet. Nike suoriutui tästä oikein mallikelpoisesti. Sitten alkoi pitkä vuoron odottaminen koiria meidän luokassa oli muistaakseni joku kymmenisen kipaletta. Kehäsihteerin kanssa oli pientä hämminkiä,siitä koska Niken vuoro olisi tulla kehään. Olin menossa kehään jo numeron 223 jälkeen, koska numero 224 ei ollut ryhmässä. Meidän oma vuoron tultua kehästä käänytettiin vielä kertalleen ulos, koska jonkun piti toimistosta toimittaa kehään Niken arvostelupaperin pohja.  Tuomarina toimi Viveca Lahokoski:

Vidoin vuoromme tultua seisotin Niken tuomarin eteen. Tuomari silmäsi Nikea hetken ja tuli hipelöimään, tsekkasi hampaat ja kopeloi koko koiran, sekä katsoi ilmeen. Nike oli todella hienosti, vaikka vierailla ihmsillä emme ole tätä harjoitelletkaan. Edestakaisin liikeessä Nike oli vähän innoissaan, mutta tuomari näki sekä etu-että takaliikeetkin. Ympäri meni koko matkan ravilla, mutta olisin voinut mennä vielä vähän reippaammin. Nike malttoi hienosti seistä lähes koko ajan ilman palkkaa tuomarin sanellessa arvostelua. T:n sai tulokseksi tällä kertaa arvostelulla:

"Miellyttävä käytöksinen vilkas narttu, jolla tulisi olla täyteläisempi kuono-osa, korkeampi otsapenger ja pehmeämpi ilme. Hyvä osastoiset eturinta, hiaman pysty olkavarsi. Rintakehän tulisi olla syvempi ja täyteläisempi. Voimakkaaat takakulmaukset. Turkki lyhyttä ja hiaman pehmeää ja pohjavilla puutteellinen. Tehokas mutta lyhyt sivuaskel."


Itse olin tyytyväinen Niken käytökseen ja esiintymiseen, vaikka tietysti harmitti että "metsästäjän serti" eli H jäi saamatta. Mutta kohti seuraavia näytelmiä. Todennäköisesti tuo turkki oli se este H:lle.

(c) Teemu J.


Illalla käytiin vielä Sennin kanssa treenaamassa. Sennillä oli mukana Della pumi ja itsellä oli Kentsu. Tein Kentsun kanssa ensiksi tokoa. Sivulle tuloja olen ruvennut tekemään niin, että jätän Kentsun taakseni ja kutsun sen sieltä sivuun. Näin saan sen oikealle paikalle mahdollisimman pienillä avuilla. Tein myös muutaman hyvän ja lyhyen tiiviin imutusseuruu pätkän. Pari lyhykäistä paikkamakuuta, kun itse touhuilin samalla esteitä tai muuta. Nouto on nykään todella mallikasta. Ei meinaa pysyä pöksyissään, kun kapula lentää. Lähtee innokkaasti noutamaan ja palauttaa myös vauhdilla. Sitten se ongelma... Eli jos rupean vaatimaan eteen tuloa (istuminen) niin sylkäsee saman tein kapulan poies. Olen yrittänyt vahvistaa tätä eteen tuloa kapulan riepomisella, mutta edistystä ei tunnu tapahtuvan, vinkkejä? Hyppy on nykyään myös todella hyvä, hyppy noutoa kokeilin ensi kertaa ja hienosti hokasi.

Sitten aksaan. Aluksi vahvistelin kontakteja, rupee jo hyvin itse tarjoamaan oikeaa paikkaa satunnaisesti, enköhän saa niistä taas hyvät kun vaan maltan. Kepeillä oli vähän tahmeata.. Ensiksi meni ihan superisti molemmilta puolilta ja joka kulmasta, mutta sitten rupesin itse sähläilemään ja viemään etupalkkaa niin sitten ei vaan sujunut... Muutenkin ekaa ja vikaa keppiväliä voisin ruveta vahvistamaan taas verkoilla hetkeksi, niissä ne ongelmat tuntuu olevan. Tein irtoamisia ensin tarketilla ja lelu- etupalkalla, sekä takaaleikkauksia putkelle (suoralle ja mutkalle). Sitten Senni tuli palkkaamaan, kun tehtiin eteen lähetystä kolmen hypyn suoralle, sekä lopuksi vielä putki+ hyppy suora. Kyllä se siitä lähtee irtoamaan. 

Tänään eli sunnuntaina käytiin Troiluksen kanssa ekaa kertaa meidän uudessa ryhmässä. Itseä jännitti ihan älyttömästi ja mielessä pyöri kaikki kauhuskenraatiot. Koira kyllä taas yllätti ihan täydellisesti...Aloitettiin treeni tekemällä pieni rata, johon oli mahdollista toteuttaa jos minkä moista ohjauskuviota. Otettiin Troiluksen kanssa teemaksi persjättö. Itse en ole tätä itsenäisesti juuri tehny. Rata oli hyppy-rengas-hyppy-putki-takaa kierto hyppy-hyppy ja hyppy. Troilus pysyi lähdössä, mihin olen tyytyväinen. Tein ensin hypyltä-putkeen takaaleikkauksena ja takaakierron jälkeen välistä vedon. Takaa kierron kanssa harjoittelimme paljon omaa rintamasuuntaani. 

Seuraavalla vuorolla teimme hypyltä-putkeen persjättöä, mistä saimme onnistumisia. Kokonaisuudessaan tosi hyvät treenit. Olin jotenkin helpottunut, tyytyväinen ja innoissani. Sekä todella hämmentynyt. Uusi porukka on hyvä, koutsi mahtava ja Troilus käyttytyi mallikkaasti. Uskallaan odottaa ja toivoa paljon! Tullaan varmasti kehittymään noin taitavan koutsin käsissä! 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)