sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

TEAM DRAUMUR-agilitaajat

Tänään treeneissä oli tarkoitus saada molemmat pojat hereille ja suorittamaan rataa kera kaiken maailman ohjauskuvioiden... Ajattelin myös päivitellä omaa tilannettani ohjauksen suhteen. Kuvioiden nimet on mulle, kuin enkun sanojen opettelua sana-selitys suomeksi :D Olen jo kehittynyt tietysti ;)

Tänään otin ensin radalle Troiluksen 22-esteinen rata johon kuului hyppyjä, putkia, pituus, muuri, keinu, kepit ja A. Kaikkine ohjauskuvioineen! Ensin tein lähdössä pysymistä ja yllätyin, kun se meni hyvin. Oltiin SDP:llä ja tällä kertaa ei ollut mtn esteiden alituksia (onneksi). :D Lähdin ja haki hyvin muurin, vaikka itse pidin vähän etäisyyttä. Putken kulma oli tosi heikko, mutta muutaman toiston jälkeen hakeutui sille hyvin. Putkesta tultaessa muurin välistäveto sujui yllättävän kepoisesti ja ihmettelemättä. A:lle tein onnistuneen Twistin ja pääsin hyvin jatkamaan hypylle, jossa tuli suurin ylläri pylläri sain tehtyä onnistuneen persjätön hypylle, josta jatkoimme jälleen kahdella välistävedolla pituudelle ja koira irtosi hyvin sieltä putkelelle ja kepeillä oli vähän alkuun sähläystä. Sain sen kuitenkin oikeaan mielentilaan ja pujottelee jo mahtavasti avokulmasta tultaessa. Kiertokulman kanssa on vielä ongelmia, mutta useimmiten kisoissa voi itse päättää (ainakin ykkösten radoilla) kummasta kulmasta koiran tuo. :) Hyvin irtosi putkelle, jonne tein takaaleikkauksen ja keinullakin sujui hyvin (välillä yritti pomppia kesken pois, mutta asia korjattu) Suurin voitto treeneissä oli onnistunut sylkkäri! Koira, joka ennen ei ymmärtänyt ohjauksen päälle mitään lukee nyt taitavasti, mutta keskittyy silti omaankin tekemiseen ja vauhtia riittää! En näe MITÄÄN syytä miksen sitä veisi 13.4 kisoihin. :D Keppien rytmi nopeutuu ja varmenee vaan hiomalla ja kokemuksella. Turha niiden takia on jäädä jankkaamaan!

Rodo teki kaikki ohjausjutut täydellisesti mistä en ollut yllättynyt niinhän se aina. Yritti keinulta hypätä väissä poies eli tein ilmeisesti jotain väärin, kun molemmat koirat reagoivat samalla tavalla. Korjasi kuitenkin välittömästi ottamalla enemmän edestä vastaan. :) Täytyy muistaa 5.4 kisoissa varmistella keinua! Vähän oli papalla löysä ja väsähkö ote, mutta edellisen päivän kuluttava liikunta selittää sen.

Molempien poikien hyppytekniikka on hyvä ja vauhtia riittää. Turhia ei enään höslätä ja lähdössä pysyminen on parantunut huomattavasti. Olen erittäin tyytyväinen molempiin. Oon saanu molemmista muokattua omaan käteen sopivat kentällä <3

Tiistaina ainakin Troiluksen kanssa tehdään tämän näköstä rataa kisanomasena reeninä mahd. myös Rodo mukaan? :) Jaa keskiviikkona sit treenit Rodolle tarjolla. Torstaina luvassa paimennusta, josta toivottavasti hyviä kuvia niin saisi banneria ensi vkolla muokkailtua. Yritän saada molemmista hyviä aksa kuvia :) See you soon!


Harjulaukkaa ja koulukiemuroita (kuvapostaus)

My new little friend <3

Teppo <3

kultaturpa (:

"Miitäs tää ny o??"

<3

Norkun talli

Norkun tallikäytävä

Norkun varustehuone

Norkun "hoitajavintti" nii ja cat...

Katten <3

Teppo ja minä toisella maastolenkillä (auringonlasku)


Minä-yksin-tallissa-illalla-selfie :D

perjantai 28. maaliskuuta 2014

Ylivuotavaa löpinää aiheen ohi

Tiedän kaikesta kaiken


Vihaan ihmisiä, jotka luulevat tietävän joka asiasta jokaisen pienen yksityiskohdan(kun näiden karvakorvien kanssa ei voi koskaan tietää kaikkea...). Mielipide ja faktatieto on kaksi eri asiaa ja ne pitäisi pystyä kirjoittamaan eritavalla jos kerta haluaa tuoda kantansa esille. Eniten riepoo näiden ihmisten useimmiten huonosti perustellut ja täysin idioottimaiset ajatukset vähän ohi aiheen... 

Tiedän itsekkin sortuvani usein "kaikki tietävyyteen", mutta voin käsisydämmellä sanoa että en tule kertomaan asioista joista en tiedä. Tiedän tasan tarkkaan, kun kuuluu olla hiljaa aiheesta, josta en tiedä. Pystyn myös kevyesti toteamaan, kun en jostain aiheesta tiedä, vaikka haluaisinkin. 

Tälläisten ihmisten kanssa menettelen usein vain tuomalla oman kantani esille jos tiedän aiheesta ja yritän täten korjata toisen vääristynyttä kuvaa aiheesta. Jos se ei tuota tulosta annan sen olla ihan omaa mieltään ja raivosta kihisten manaan sen suohon, jotta ei tarvitsisi koko ihmisen kanssa enään keskustella mistään aiheesta, kun asenne on tuo.

Pätijät/Neuvojat

Ihmiset joilla on pakko mielle tulla pätemään asiaan, kuin asiaan "se on näin ei noin", vaikka olisivatkin pahasti väärässä. Tällä he haluavat nostaa omaa arvoaan muiden silmissä ja tuoda esille "tietämyksensä". Usein kanta tuodaan esille ihmisten kanssa, jotka eivät asioista tiedä ja näin ne saadaan uskoteltua. Mutta jotkut vähempiälyiset toimivat näin myös asioista tietävien kanssa ja näin näyttävät vain tyhmiltä. Lisäksi nämä harrastaa tätä kädestä pitäen neuvontaa...vaikka apua ei haluisikaan. 

Itse olen kova pätemään asiaan, kuin asiaan. Oma kanta pitää tuoda esille, vaikka tietäisin sen olevan typeräkin. En ole ikinä katunut mielipidettäni ja näin musta on aina ihan normaalia tuoda se esille. Omistan silti jonkin laisen tilanne tajun enkä päde taikka neuvo itseäni parempia ihmisiä, jotka asioista tietävät. Muuten olen kyllä myös kova neuvomaan muita, monipuolisesti tietenkin. :D

Näiden ihmisten kohdalla menettelen vain ingooraamalla toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, kun eivät he asioiden todellista laitaa kuitenkaan tiedä. :D Olen luovuttanut heidän kanssaan!


Projektit nr.637382873 RORON LOIMI

Ajatus siitä, että tekisin kässässä Roposella loimen aksaa varten lähti tästä Kaislin viestistä:


  • Koitan hei askarrella Rodolle semmoisen kevätkauden loimen aksoihin, mut käytetään toistaiseks vielä toppaa. Mut jos sulla tulee kässässä tjn mahdollisuus ni semmonen loimi olis hyvä, missä olis selässä tyyliin fleeceä mut sit muuten olis aika kevyt ja melko pitkä

    Onks sulla nyt rättikässää missä vois tehdä? Voin piirtää kaavat ku pääsen kotii tänään mittailee
  • *Raksutiraksuti Jennan päähän tulee ajatus! (Älkää uskoko!)* Ja heti seuraavana pvnä luokanvalvojalle eli käsityönopettajalle "Saanko mä tehä Rodolle (toki tietää kuka se on!) loimen???? Ope ei sanonut oikeen juuta eikä jaata vaan "katotaan perjantaina, kun on kässää!"
Tänään meillä oli käsityötä kolme viimoista tuntia... Tämän seurauksena päädyin piirtämään Rodolle loimea muutaman mutkan kautta... Tässä tarina siitä, kun EI KÄSITYÖLÄIS ihminen alkaa tehdä loima koiralle!

Innosta hihkuen juttelen Kaislan kanssa, kuinka sain luvan tehdä Rodolle loimen tunnilla. Matkaan tulee mutka-> Kaislin mittanauha on hukassa niimpä veikkaamme selän 55-60cm... Tunnilla kerron tämän opelle ja näytän valitsemani kaavan. Ope sanoi, että tuo 5cm on aika iso heitto. Päädyimme siis selän pituuden kanssa 58cm :D Seuravaaksi tarvitsin kaulanympärysmitan (olin siis tunnilla) onneksi se tulikin pian (60cm). Kaava osoittautui hankalaksi piirtää niimpä vähän yksinkertaistin sitä. Se on kuin hevosen loimi, mutta kiinnitys on vain edestä, rinnan alueelta neppari/tarra soljella. Kangas on vähän epäselvä vielä,mutta selän päälle tehdään fleece kerros pitkiä selkälihaksia lämmittämään. 

Tunnilla sain kuitenkin aikaseksi vain kaavan, koska opella on 12 muuta ohjattavaa ja jouduin kaksi kertaa aloittamaan alusta. Viimeinenkin tekele on revennyt kolmesta kohdasta ja viivat ovat epäsymmetrisiä. Open mielestä se on ihan "hyvä". Jatkan tästä ensi perjantaina elikkäs sarja Jenna-ja treeniloimi jatkuu ensi viikolla!



torstai 27. maaliskuuta 2014

Tyttö-yksi vanha ja kaksi uutta näyttelypuudelia!

Nonniin! Vilkaiskaapa huviksenne oikealta sivulta löytyvää TULOSSA-saraketta. Näette aivan oikein. Mätsäreitähän siellä on, eikä ihan muutamaakaan. :D Miksi? Kevään teema on kontakti ja yhteisen tekemisen parantaminen, sekä häiriötreenaus. Kaikki toooosi helppoja... ;) Mätsärit on mainio paikka kehittää yhteistyötä, kontaktia sekä reenailla häiriössä. Lisäksi ni on hauskaa yhdessä tekemistä ilman ressiä. Tämä myös auttaa mua pääsemään yli kilpailu tilanne jännityksestä (toivottavasti). Kerron vielä kaikista kolmesta omat perustelut:

Rodo

Rodon ja mun tekeminen on oikeestaan tosi hyvää ja luen sitä mielestäni ihan hyvin. Useimmiten tiedän mitä sen päässä pyörii. Haluan kuitenkin reenata sen kanssa enemmän häiriössä ja totuttaa siihen, että uroskoirienkin seurassa voi tehdä ja olla ilman paineita. :) Rodo on myös TODELLA näyttelykoira ja tästä syystä mielestäni on sille oikein päästä tekemään sitä missä se yksinkertaisesti on paras. Olla näytillä. Ihailtavana. (Tosin tuossa turkissa...) mutta koska aion kaikista säännöistä huolimatta viedä sen veteraaneihin voimme mennä ihan voin voittamisen ilosta kisaamaan ja viemään muilta mahdollisuudet. :D


Troilus

Troiluksen ja mun tekeminen on aikaan nähden omasta mielestäni ilmiömäistä. Vaikka sitä on vaimeampi lukea, kuin Rodoa tiedän tasan ja tarkkaan mitä sen kanssa pitää tehdä, jotta saan muokkailtua siitä sellaisen kun haluan. Kontakti meillä on lähtenyt huimaan nousuun ja uskoisin mätsäreiden kehittävän sitä vielä ja lisää. Häiriö treeniä se todella kipeästi tarvitseekin ja itsestä on reilua harjoitella sen kanssa kisatilannetta ihan agilityäkin ajatellen. :) Lisäksi se tottuu siihen, että myös minä saatan jännittää ja niitä koiria todella on enemmänkin kun se pari. Sillä on myös mahdollisuuksia pärjätä joten en näe syytä miksi sitä ei veisi mätsäröimään. Pääsepähän touhuamaan mun kanssa vaan lisää! ;)

Wool

Wullenderin kanssa perustelen tämän sillä, että olen kipeästi sitä mieltä, että Kaisli tarttee siitä vierotus hoitoa! Ja koska mä en ala Wullen kanssa Tokoileen ja sen kanssa ei voi/tartte jatkaa agilityä putki hömpöttelyä enempää se alkaa mun näyttely wifiks! :) Wullen kanssa se on siis vain ja tasan tarkkaan yhteistä hauskan pitoa ja tekemistä, sekä suhteemme syventämistä ja että itse opin sitä lukemaan ja sen kanssa toimimaan. Se voisi pääasiassa toimia mun JH-koirana, koska vien muilta mahdollisuudet voittoon (vaainn minä osaan sitä handlata >:d)!! :) 










perjantai 21. maaliskuuta 2014

En selittele...

Tässä kahden viimesimmän kisan radat! Muuta en sano, mutta eilisessä radassa lopussa kyse ei ole kaatumisesta vaan nappaan Rodoa niinku kiinni xD Mutta tosiaan kiitos rähisijät!

21.3.2014 A1 HYL

16.3.2014 A1 -5


tiistai 11. maaliskuuta 2014

Motivaatio, avain harrastamiseen.

Motivaatio. Koiran motivaatio ja ohjaajan motivaatio tekemiseen. Jos ei ole motivaatiota ei ole halua  tehdä ei ole syytä tehdä. Motivaatio koostuu ainakin itselläni siitä, että saan tekemisestä jotain, mikä motivoi jatkamaan. Olkoon se "palkinto" sitten, vaikka koiran tarpeet, kehittyminen tai voitto. Tätä kutsutaan sisäiseksi motivaatioksi. HALUAN jotain ja se motivoi minua.
Joskus taas tarvitaan ulkoista motivaatiota/motivoijaa, jotta saa sen tarvittavan halun tehdä. Näitä voivat olla, vaikka kasvattaja, ystävä tai kunnia. Motivoidut tekemään jonkun takia. 
Itse pyrin aina sisäiseen motivaatioon eli omaan hyötyyn. 

Agilityssä mun sisäinen motivaatio kumpuaa kilpailuvietistä ja siitä, että tunnen koirakin sulautuvan yhdeksi-> saumattomasta yhteistyöstä ja voiton tavoittelusta. Yhteisestä päämäärästä edetä.

Paimennuksessa mun motivaatio on myöskin sisäistä. Halu päästä toteuttamaan jotain alkukantasta ja rodulle tyypillistä toimintaa. Työskenellä koiraa apuna käyttäen.

Tokossa mulla onkin motivaatiosta pulaa, koska se oli juuri ulkoista. Halusin päästä toteuttamaan sitä lähinnä vaan maineen, kunnian ja kokemuksen takia, en saavuttanut sillä kuitenkaan mitään em...

Rally-Tokossa motivaatio koostuu oikeastaan samoista, kuin Tokossa lisäksi siinä pääsee helpommalla, mikä on mulle tyypillistä toimintaa.

Tässä kaksi esimerkkiä kummastakin em. Motivaatioista. Toivottavasti postaus pistää sinut miettimään mistä motivaatiosi kumpuaa ja jos sitä ei ole miksi harrastat ks. Harrastusta? 




sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Agility. Et ole huono. Muut vain ovat parempia.

Lauantaina kävimme treenamassa Tamskilla Lindan ja Marleyn kanssa. Itsellä oli Rodo (treeni tauolla ollut) ja Troilus (treeni tauolla ollut) tiesin siis jo, että joutuisin juoksemaan ja kovaa... Aloitin Rodon kanssa. Poitsulla oli mukavasti vauhtia ja energiaa, mutta sain hallittua sitä juuri sopivasti ja sitä oli helppo ohjailla. Keppeihin olin enemmän kuin tyytyväinen. Samoin oikeastaan kaikkeen muuhunkin, Rodon kanssa ei ongelmia ollut. Kunhan muisti lopettaa oikeaan aikaan ja suoritukseen.

Sitten radalle pääsivät Linda ja Marley. Toki itsekkin testailin koiraa. Oli se vaan niin erilainen, kun mun botrsuset :D Ehkä se johtu irtoamisesta ja siitä etten osannut lukea sitä koiraa, enkä siksi varmitellut tarpeeksi vaan tein niin kuin olin tottunut tekemään. Linda ohjasi koiraansa upeasti ja heillä on edessä kyllä mainio kisa tulevaisuus (ja pian!) ;)

Marleyn jälkeen radalle suorastaan räjähti Troilus :D Hoidettiin aita-ongelma (sis. Niiden kaataminen) niin, että Troiluksen om. Meni aidan luo ja jos Troilus yritti sinne hätyytti koiran pois. Tämä selkeästi toimi ja kohta koira ei edes katsellut aidalle JES :) Yleisesti koira toimi. Irtosi hyvin, kunhan muistin käyttää kroppaani ja teki keppejäkin oikein kivasti ottaen huomioon niiden harjoitus määrän. Toistelen taas-> kyllä siitä hyvä tulee!

Marley otettiin uudestaan radalle ja tällä kertaa keskityimme kontakteihin. Olin tässä apuna ja itse olin ainakin yleisesti tyytyväinen koiran tekemiseen. Se on ohjaaja nöyrä, mutta se ei toimi kaikilla.

Troilus pääsi Marleyn jälkeen ja nyt keskityin tarkemmin keppeihin, Troilukselle haastavaan puomiin ja keinuun jota on tehty tasan kolme kertaa (pamauttelut+ laskemiset). Keppeihin sain vähän varmuutta lisää (ohjaan siis jalalla), mutta itse ei juuri vielä ohjaudu, että kun tämä tapahtuu lähdetään kisaamaan! Puomille sain kivasti vauhtia ja rohkeutta. Ei siitä uskoisi kyllä enään, että se ois joskus sieltä pudonnu! :) Lopuksi KEINU. Pyysin Lindan laskemaan keinua ja se meni nappiin. Koira hidastaa ja laskee keinun juuri oikeaan aikaan ja kohtaan. Näinpä (riskillä) luottamuksella otin koiralta hihnan ja pannan ja annoin sen vapaasti kävellä keinulle. Olin lähellä tukemassa, mutta koirapa meni laskeutu ja paumautti itse keinun alas. En olisi voinut olla tyytyväisempi!

Siitteeen Rodon vuoro. Ei oikeastaan lisättää ekaan kertaan. Tein ihan rataa ja olin tyytyväinen omaan ohajukseenikin tietyissä tilanteissa. Saatiin lisää itse varmuutta kepeiltä, jotka onnistu aina ekalla kerralla täysin nappiin. Marley vuorostaan harjoitteli radan pätkiä ja teki tosi kivasti Lindan kanssa.

Ja Troilus takaisin radalle! Tein senkin kanssa ihan rataa ja yksittäisinä keppejä. Tulikokeen aika. Otin keinun hypyn kautta, koira tuli kivasti keinulle laskeutui oikeaan aikaan, pamautti keinun alas ja jatkoi matkaansa luvan saatuaan. Oon niin ylpeä tuosta <3 Kaikki kolme koiraa kävivät vielä kertaansa radalla! Tästä voimme päätellä vuorojen olleen lyhyitä. ;)

Tänään eli sunnuntaina meillä olikin kisat. En oo vähään aikaan jännittäny näin pahasti. Lämppä alueella sain onneksi itseni rauhotettua, kun kepit meni nappiin. Rataan tutustuminen sujui hyvin. Rata oli aika meidän näköinen ja helppo. Keppejen kulma oli ainut huolen aiheeni. Kuulutuksen ei pelannu joten jouduin juoksemaan radalle ja lähtemään matkaan. Alussa oli irtoamistesti, jonka Rodo tietenki läpäsi. Sitten NE kepit. Pyysin vaan mielessäni, että ne onnistui ja ne....ONNISTU! Innostuin ja hämmennyin tästä niin, että ääneni kimeni ja koira hämmentyi. Pääsin toiselle putkelle ja roiskasin koiran sisään, koira epäröi ihan hetken ja tuomari nosti kätensä virheen merkiksi, kirosin mielessä oma moka. Loppu rata sujui hiaman tahmeasti koiran hämmenyksen takia, mutta olen yleisesti tyytyväinen ja 5-rata on PAREMMIN KU HYVIN! :) Kuvia ja videoita tulossa!


torstai 6. maaliskuuta 2014

Suurten kysymysten äärellä...

Milloin lopettaa harrastaminen? Milloin lopettaa kisaaminen? Milloin päästää irti? Milloin tulee aika....? Milloin? Miloin? Milloiiinnn??? 

Niin yksilöllisiä kysymyksiä. Miten olen näiden ajatusten ääreen päätynyt? Koska Rodo. Uskokaa tai no joo älkää, mutta se tulee huhtikuun alussa täyteen 7-vuotta. <- luku kuulostaa pahalta, muttaaa eii se oleee... (ON SE!???) sehän on niinku setämies :o??

Ja sitten Wilma... Huoh... Mä en edes pysty käsittelemään sitä hoen vaan "en ymmärrä, ei oo mahollista, ei oo todellista" se vaan menee huonompaan suuntaan. Miten SIITÄ muka koskaan milloinkaan voisi PÄÄSTÄÄ IRTI?? Ei ei ja EI! Se olis niin...lopullista.

Toivotaan kaikki, että Wilma menee parempaan suuntaan (toivossa on hyvä elää!). (:

Sitteenn Rodooo... Oon ajatellu vähän niinku lopettaa kisaamisen sitku se nousee kakkosiin tai no sitku rupee näyttää siltä, että se ei kestä. Oon toiveikkaasti kuullu koirista, jotka on lopettanu kisaamisen TERVEINÄ JA HYVÄKUNTOISINA 12-vuotiaina... Cool. Rodolla se ehdoton maksimi lanteen takia tuossa sarjassa on varmaan 8-vuotta. Tai no NIIN KAUAN KU SE NÄYTTÄÄ KESTÄVÄN. Sitten pelastuskoira-asiat. Pyritään alkeiskurssille ja siitä mahdollisesti sit jatkokurssille ja ryhmään, ainakin mun mielestä siinä on ainesta. Rally-Tokossa jatketaan kisaamista sit taas toukokuussa ja Tokoon ajattelin mennä kokeileen AVO:n huhtikuussa. Siitä enempää ykköstuloksen jälkeen en tule jatkamaan. Ei vaan yksinkertasesti houkuta pidemmälle.

Sitten vielä loppukevennys: WOOOL oli mukana aksa treeneissä eilen!! :'D Mutta häään oli wallaan mainio tapaus :) Kehuttiin fiksuksi ja potentiaaliseksi. Tehtiin vaan siiveikkeitä (ilman rimoja) ja putkia. Hitsi se luutuma. Mut on meillä putkiralli suunnitelmissa :3 heheee...


:'( Mä en kestäis ilman tätä katsetta.

Tämä kuva... Tämän kuvan ottaminen... Hyyrrr...

Ilmeet 5/5