Mittasin eilen itselleni komeat 38,4 astetta kuumetta. Parhaimmillaan se olikin sit 39,7 astetta. Mun normaalini on semmonen 36,3 astetta. Nyt oon tässä kuumelääkkeiden(?) avulla sinnitelly suht kivuttomasti viimeset... 12h? Olo on aika mielenkiintonen. Hihityttää vaan joka asia ja ajatus kulkee yhtä kirkkaasti ku mielisairaalla psykoosi potilaalla. App on selkeesti huomannut tän mun yhtäkkisen heikentymisen ja päättänyt olla ihan kamala viimeset pari päivää. Kyseenalaistamassa koko ajan joka asiaa. Samalla kuitenkin hän on ruvennut murisemaan aina, kun joku hiippailee mun oven takana ja haukkumaan komentavasti mulle jos asiat ei mee niinku hän tahtoo (en leiki sillo ku hän haluaa, ei mennä pihalle sillon ku hän haluaa tai mä käyn nukkumaan ja hän ei halua käydä..) Tänään oli kuitenkin kaiken huippu. Äiti lähti käyttämään tätä lenkillä metsässä ja soitti mulle sit jonku tunnin päästä, että hän ei saa Appia kiinni et App vaan vetää ravia vähän matkan päässä eikä tuu luokse. No sanoin et ottaa jonku kepin ja yrittää sillä tai leikittää remmillä tai heittelee lumipalloja. No parin minsan päästä tuli soitto et ei kai muu auta ku mun lähteä sitä mettästä hakemaan. Minä kuumeessa kömmin lähimettään hakemaan s*tanan kakaran sieltä pusikoista kotiin. Voin sanoa, että silloin teki mieli tehdä pienet bortsurukkaset...
Aiheesta ja taas toiseen... Koiramme- lehti tuli pari päivää sitten. Siinä erityisesti huomioni kiinnittyi Omistajan stressi vaikuttaa koiraan- kirjoitukseen;
"Tyypillisesti ihminen aiheuttaa itse itselleen pahaa stressiä. Hän haalii kontolleen liikaa tekemistä tai vastuuta ja uupuu"
"Stressaantuneen omistajan kireys ja levottomuus tekevät koiran olon epävarmaksi. Se on hämillään, eikä tiedä, miten omistaja haluaisi sen toimivan"
"Stressaantunut omistaja saattaa lipsua näistä koiran perustarpeista tai pitää puuhastelun minimissä"
"Totuttujen virikkeiden väheneminen hermostuttaa tai tylsistyttää koiraa"
"Ihmisen ajatukset pyörivät stressiä aiheuttavan ongleman ympärillä"
"Lemmikki saattaa vinkua huolestuneena tai poistua paikalta apaattisena"
"Ylistressaantunut omistaja puhuu koiralle tavallista kipakammin ja saattaa tiuskia. Koiran hämmennys kasvaa ja epävarmuus näkyy sen toiminnassa"
"Erittäin stressaavassa elämänvaiheessa jopa koiranulkoilutus voi tuntua taakalta"
"Kun yhteys koirakon välillä uupuu, ei kummallakaan hihnan päässä ole mukavaa. Ulkoilun rentous on hukkunut stressin jalkoihin."
"Stressaantunut omistaja ei ole hyvä opettaja. Lyhytpinnaisen ihmisen ohjeet ovat äkkipikaisia ja usein epäjohdonmukaisia"
"Itse luotujen paineiden alla ohjaaja vaatii itseltään ja koiraltaan liian paljon liian nopeasti"
"Stressi on pohjimmiltaan turhautumista ja ahdistumista tulevaisuudesta"
"Harrastuksissa menestymisen lisäksi koiran hyvinvoinnista huolehtimen voi aiheuttaa omistajalle stressiä"
"Itsensä vertaaminen muihin koirakoihin on omiaan luomaan paineita"
"Koira on koira, eikä sen jokaisesta askeleesta tarvitse stressata"
Mä luon itselleni ihan älyttömiä paineita ja stressaan heti jos joku ei mene niinkuin mä haluaisin. Lisäksi mä ajattelen koko ajan, mitä muut ajattelee musta ja Appista. Miten mä täytän muiden odotukset jajaja... Ja eniten mä stressaan sitä, että miks mä ajattelen näin? Mä stressaan, että miten saan hoidettu kaiken? Miten muistan kaiken? Miten teen käytännössä tän ja tän? Välillä mä oon niin väsynyt, että se lenkille lähtö on melkein mahottomuus.. ja sitten kun sinne lähetään se vaan pahentaa mieltä. Sitäkin mä stressaan... kuinka paljon mun ja Appin suhde kärsii jnejne... Tämä kaikki yhdistettynä mun yksityiselämän ongelmiin... voi jeee. Parasta on että App yrittää jatkuvasti rauhoitella mua. Siitäkin mä kannan huonoa omatuntoa. Mä haluan tuolle vaan ja ainoostaan parasta. Mä haluan olla tuolle vaan täydellinen. Miksen mä tunne riittääväni? Ja miksen mä millään vaan usko, että se on ihan onnellinen? Miksen mä usko, että mä en voi olla täydellinen?
 |
| 18vkoa |
Esittikö Koiramme-lehti mitään parannuskeinoja tai hyviä ajatuksia noiden paineiden tilalle tai avuksi niihin? :) En aio sanoa tähän, että "relaa", koska sen varmaan fiksuna olisi jo tehnyt, jos pystyisit. Yritä löytää arjesta paineetonta aikaa, älä treenaa tai mieti treenejä (voi olla vaikeaa eikä kannata soimata itseään, jos ei heti pysty, kunhan aktiivisesti yrität), vaan mene metsään ja nauti. Jos paine kasvaa treeneissä, opettele stressinhallintataitoja ja järjestä treeniolosuhteet sellaisiksi, että oman pään hallinta on mahdollisimman helppoa (syö, nuku riittävästi, lähde hyvällä fiiliksellä ja ajattele tietoisesti, että tänään pidetään hauskaa). Pettymykset kannattaa suhteuttaa niiden vakavuuteen. Nanosekunnin hidas istuminen alle vuodenikäisellä pennulla on pikkujuttu. Se oppii ja sinä opit ihan vuorenvarmasti. :)
VastaaPoista"Mä haluan olla tuolle vaan täydellinen. Miksen mä tunne riittääväni?"
Tämän ristiriidan takia. Koska kukaan ei ole täydellinen ja tavoittelet jotain, mitä ei ole. Koira on siitä kiitollinen eläin, että se välitää omistajastaan, vaikkei tämä olisikaan täydellinen, niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin. Sulla on aika iso ja syvällinen ongelma käsillä (been there, done/doing that). Perfektionismi on pahimmillaan hyvin lamauttavaa. En tiedä, mitä ongelmia sinulla on, mutta jos mahdollista, voi olla, että niiden purkaminen jollekulle voi auttaa. Ja sitten, tiedän, että suhtaudut joskus kiivaastikin ikäasioihin, mutta tämä on ongelma, jossa ikä auttaa ja paljon. Ei toki pelkät vuodet, vaan niiden sisältökin. Anna aikaa itsellesi ja Appille.
Kiitos kommentista Tiina! :)
PoistaOolihan siellä jotain juu. Olen nyt vähän laittomankin useasti aloittanut treenit ja todennut, että mulla ei suju ja tehnyt vain jotain yltiöpyöreen helppoa ja lopettanut siihen tai jättänyt vaan kokonaan treenaamatta, koska itse on ollut jo valmiiksi huonolla tuulella. Ja siis oikeessa treenimoodissa kaikki sujuu, kuin rasvattu ei mitään ongelmia. Kaikista pahintahan on, että App yrittää aina 101% kaikkensa ja rakastaa tekemistä. Vika ei ole siinä, Appin kanssa on mahtavaa tehdä töitä ja sen kanssa onnistuu väkisinkin joka kerta. Se vika on enempikin justiinsa kaikessa muussa ja mun omassa olotilassa. Ja mä niin näen ton ristiriidan, mutten silti sisäistä sitä :D Nyt asiaa on helpottanut vähän se, että olen viettänyt aikaa myös toisen uusimman intohimoni- jääkiekon parissa ja ottanut "omaa aikaa". Samalla tunnen jäätävää syyllisyyttä siitä, että itse roikun pelissä ja App istuu kotona, vaikka on viikonloppu ja kaiken järjen mukaan mun pitäisi touhuta sen kanssa, kun se joutuu viikolla syrjään koulun puitteissa... Nää on vaikeita asioita kyllä. Mulla on mahtavia ystäviä, jotka kuuntelee ja parhaansa mukaan yrittää ymmärtää. Ehkä se tästä. :) Jospa mä vaan pääsisin ulkopuolisten paineista ja ennen kaikkea näistä omistani.
Tuo kuulostaa niin normaalilta pentuahdistukselta. Kamalasti pitäisi (muka) ehtiä tehdä ja sitten vielä some tuo siihen omat suorituspaineet. Auttaisiko, jos muistuttaisit itsellesi että tuossa vaiheessa tärkeintä on hyvän suhteen luominen pentuun sekä pennun fyysisen ja psyykkisen kasvun tukeminen. Ne tekniikkatreenit yms. ehtii sitten myöhemminkin. :)
VastaaPoistaYritän kovasti pitää nämä mielessä, kiitos! :)
Poista