lauantai 21. syyskuuta 2013

Topaz takes it all!

Menin kahdella bussilla aamulla Kaislalle, josta nappasin Rodon mukaani :) Herran turkki on kasvanut! Lisäksi yritän uskotella, että se kasvaa ja kasvaa (c'mon talviturkkikin tulos) Voin vaan kuvitella kui upeelta toi ukko tulee näyttää kunnon pesun,harjauksen ja siistimisen jälkeen ;) Siinä sit silmä lepää, mutta sen aika koittaa vasta marraskuussa. :)

Lähdettiin tosiaan kahdella bussilla Pirkkalaan whit mun kännykän googlemaps ;) Joka löysikin meidät perille! Oltiin paikalla tosi hyvissä ajoin ja ilmosin meidät sisään ja näytin rokkarit yms... Treenasin vähän ja katteltiin oikeestaan vaan muiden menoa. Kuvasinkin vaan hiaman, jotta akku kestäis.. Otin sit Tokoakin ja tauosta on ollut apua! :) Lisäksi ennakointi ongelmassa on nyt edistytty, on tuo mölli valmis, mutta virallisia varten kyllä vielä reenataan :) Onneksi on ne kahdet möllit! Tehtiin myös koiratanssia ja mielessäni käväisi myös ajatus koiratanssin möllikisoista? Ehkä otan lajista ensin itse selvää..

Meidän rataan tustuminen alkoi ajallaan ja koska olin jo yksinäni sivusta perehtynyt rataan niin en tehnyt rataa kuin muutaman kerran, koska Rodo joutui jäämään yksin odottamaankin. Rata oli melko simppeli, juoksu osuus oli aika hankala, mutta muuten ihan helppo (kyltit oli kyllä aika lähekkäin?) Me oltiin ryhmän ekat (ALO oltiin jaettu kahteen ryhmään) ja en jännittänytt ennen kehään menoa yhtään, mutta LÄHTÖ kyltillä seistessä tuli pala kurkkuun.. Lisäksi olin riehuttanut ja viritellyt Rodoa ihan reilulla kädellä ja lähtö oli tästä syystä räjähtävä. Siksi uusinkin jo heti toisen liikkeen. Meni ihan persiilleen, kun kävi niin ylikierroksella, jäähdyttelin vähän ja sittenhän tuo teki sitä parastaan <3 Ja tuossa tulos!

Tuloksia jouduttiin odottaan aika kauan, mutta kun ne vihdoin tuli ja tumari rupes luetteleen (ne ei kirjottanut niitä sitä ennen mihinkään) niin meinasin kiljasta riemusta! Siis ihan super hyper mahtavasti 97/100.p ja nekin kolme meni uusimisesta! Hihii.. Niin ja diblomi RTK1 ja pakko matka AVO:n :) Arvostelukin oli oikein mukava. Kaislakin oli saapunut paikalle ja tehtiin vielä Tokoa ja näytin meidän koiratanssia. Kaisla teki Wullen kanssa Tokoa :) Nilläkin rupee jo sujumaan!

Rallyn jatko suunnitelmat olis hakea AVO:sta (marraskuussa?) hyväksytty ja siirtyä sitten heti voittajaan, eli alkaa reenata sen liikkeitä joihin voitais jo ehkä joulu-tammikuussa osallistua? :) Tai sitten jos tulee tylsää niin käydä välissä AVO:ssa vahvistamassa, mutta hankka voittajasta ennen 1.5.2014 hyväksytty, kun Rallystä tulee täysin virallinen niin saadaan aloittaa sitten mestarista ja kolmen hyväksytyn jälkeen sieltä Rodostahan tulee RTK-valio! Tää ei edes tunnu mahdottomalta! :)

sentti, sentiltä! :)

cool boy <3

do you want play whit me girl? ;)

when raining...

cutiest boy in the world! :)

mä mökötän sulle...

-3.p UUSI

Hienoa tekesmistä. Älä mene liian lähelle kylttäjä.

Finaly! :)

TS=tuomarin suosikki, ja kaikki tulokset eri tuomareitla ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)