perjantai 28. maaliskuuta 2014

Ylivuotavaa löpinää aiheen ohi

Tiedän kaikesta kaiken


Vihaan ihmisiä, jotka luulevat tietävän joka asiasta jokaisen pienen yksityiskohdan(kun näiden karvakorvien kanssa ei voi koskaan tietää kaikkea...). Mielipide ja faktatieto on kaksi eri asiaa ja ne pitäisi pystyä kirjoittamaan eritavalla jos kerta haluaa tuoda kantansa esille. Eniten riepoo näiden ihmisten useimmiten huonosti perustellut ja täysin idioottimaiset ajatukset vähän ohi aiheen... 

Tiedän itsekkin sortuvani usein "kaikki tietävyyteen", mutta voin käsisydämmellä sanoa että en tule kertomaan asioista joista en tiedä. Tiedän tasan tarkkaan, kun kuuluu olla hiljaa aiheesta, josta en tiedä. Pystyn myös kevyesti toteamaan, kun en jostain aiheesta tiedä, vaikka haluaisinkin. 

Tälläisten ihmisten kanssa menettelen usein vain tuomalla oman kantani esille jos tiedän aiheesta ja yritän täten korjata toisen vääristynyttä kuvaa aiheesta. Jos se ei tuota tulosta annan sen olla ihan omaa mieltään ja raivosta kihisten manaan sen suohon, jotta ei tarvitsisi koko ihmisen kanssa enään keskustella mistään aiheesta, kun asenne on tuo.

Pätijät/Neuvojat

Ihmiset joilla on pakko mielle tulla pätemään asiaan, kuin asiaan "se on näin ei noin", vaikka olisivatkin pahasti väärässä. Tällä he haluavat nostaa omaa arvoaan muiden silmissä ja tuoda esille "tietämyksensä". Usein kanta tuodaan esille ihmisten kanssa, jotka eivät asioista tiedä ja näin ne saadaan uskoteltua. Mutta jotkut vähempiälyiset toimivat näin myös asioista tietävien kanssa ja näin näyttävät vain tyhmiltä. Lisäksi nämä harrastaa tätä kädestä pitäen neuvontaa...vaikka apua ei haluisikaan. 

Itse olen kova pätemään asiaan, kuin asiaan. Oma kanta pitää tuoda esille, vaikka tietäisin sen olevan typeräkin. En ole ikinä katunut mielipidettäni ja näin musta on aina ihan normaalia tuoda se esille. Omistan silti jonkin laisen tilanne tajun enkä päde taikka neuvo itseäni parempia ihmisiä, jotka asioista tietävät. Muuten olen kyllä myös kova neuvomaan muita, monipuolisesti tietenkin. :D

Näiden ihmisten kohdalla menettelen vain ingooraamalla toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, kun eivät he asioiden todellista laitaa kuitenkaan tiedä. :D Olen luovuttanut heidän kanssaan!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)