perjantai 30. toukokuuta 2014

Provosoivaa tekstiä..

Eikö nykypäivänä yhtään katota mihin se pentu myydään? Jotenkin tuntuu, että jopa ne joita ennen arvostin myyvät koiran kotiin johon koiraa ei todella pitäisi luovuttaa. Ja sekin, että millanen koira otetaan?

Jos ihminen ei itse tajua ottaa oikeanlaista koiraa/olla ottamatta koiraa eikö juuri kasvattajan pitäisi sanoa se ei? "No kun sitten se ottaa sen pennun kuitenkin jostain toisaalta.." Voi olla, mutta voitpahan olla tyytyväinen ettei oma pentusi joudu sellaisen ihmisen käsiin, eikö?? Mitäkö sitten tarkoitan sellaisilla ihmisillä? Ihmisiä joilla ei todella ole tiloja, aikaa, taitoa, viitsivyyttä ja rahallisesti varaa pitää/ottaa koiraa. Mielestäni noista kaikki täytyy olla ennen, kun koiraa aletaan edes miettimään.

Tilat- Sellaiset, joissa koira pystyy kunnolla liikkumaan turvallisesti. Esim. chihulle voi hyvin riittää se yksiö jos saa muuten liikuntaa, mutta älä hyvä ihminen ota sitä huskyä sinne yksiöön. Liian pienessä tilassa ei voi koira eikä voi ihminen hyvin. Molemmat tarvitsevat myös omaa tilaa.

Aikaa- Jos sinulla ei ole aikaa edes itse käydä lenkeillä, mistä löytäisit aikaa koiran lenkitykseen? Koira vaatii ulkoilun lisäksi, koirasta riippumatta muutakin aktiviteettia. Oletko valmis sitä sille ajallisesti tarjoamaan? Onko sinulla aikaa paneutua koiran hoitoon, jotta sillä olisi hyvä olla?

Taitoa- Ei tarkoita, että täytyisi heti ennen ekan koiran tuloa tietää kaikki koiriin liittyvä ja osata koirista kaikki.. Vaan tietää suurin piirteen, missä sijaitsee koiran pää-ja missä peppu. Ottaa selvää paljonko koiralle annetaan ruokaa, paljonko se tarttee liikuntaa ja osaa ns. perusasiat.

Viitsivyyttä- Lähtee sateessakin lenkille, on kiinnostunut miten koiralle voisi tarjota mahdollisimman hyvän elämän. Ottaa selvää erilaisista harrastusmahdollisuuksista ja valitsee koiran tarkkaan.

Rahallisesti varaa- Koiran osto hinta on pienin kulu, mitä koirasta syntyy. Täytyy olla taloudellisesti varaa ylläpitää koiraa. Ruoka, vakuutus, tarvikkeet, harrastusket mahd.tuhot ja ell-kulut jnejne se on kallista.

Jos nämä ei täyty ja kasvattajakin sen huomaa MIKSI myisi koiran tälläiselle ihmiselle? Vai ovatko omistajat oikeasti niin taitavia peittelemään näitä puutteita? Ja kasvattajat liian laiskoja etteivät ota selvää perheistä/eivät huomaa puutteita? Kertokaa mulle mistä tää johtuu..?




6 kommenttia:

  1. Hyvin provosoivaa. Olen tikahtumaisillani raivoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha :D Otsikko oli tarkotuksella tuo, jotta mahdollisimman moni katsoisi ja ehkä osaisi mulle tän selittää! :D

      Poista
  2. Ihan van sun perspektiiviä avartaakseni pakko sanoa, että jos itse olisin kasvattaja en myisi pentua alaikäiselle juuri noiden syiden vuoksi.
    Tilat: jossain vaiheessa pitää muuttaa pois vanhempien siipien suojista eikä voi tietää millaisen paikan saa ja voiko sinne edes ottaa lemmikkiä/viihtyykö koira siellä jos on tottunut isompiin tiloihin.
    Aika: jossain vaiheessa pitäisi aloittaa opiskelut tai mennä töihin ja silloin ei välttämättä aikaa enää niin paljoa riitäkään ja muutos voi olla todella iso. Kuvioon saattaa tulla myös uusi seurustelukumppani, joka pistää pakan vielä enemmän sekaisin.
    Taito: mikään ei korvaa elämänkokemusta ja sen mukanaan tuoma kykyä nähdä asiat laajemmasta perspektiivistä
    Raha: jossain vaiheessa vanhempien sponsorointi vähintäänkin vähenee ja oman talouden aloittamisen myötä varallisuus ei välttämättä riitäkään harrastamiseen. Joka tapauksessa rahallinen tilanne muutaman vuoden päästä on huonosti ennustettavissa ja koira kuitenkin elää yli kymmenen vuotta mukana..
    Viitsivyys: edellä mainituista syistä nuoren koiran ottajan viitsivyys voi lakata yllättävän äkkiä

    Tämä tosiaan ihan vaan avartamaan sun perspektiiviä, asiat ei ole niin mustavalkoisia kuin tunnut ajattelevan. ;)

    VastaaPoista
  3. Koppailen Sabinaa!

    Sen lisäks tilat, yksiöön voi vallan mainiosti ottaa sen koiran, josta kykenee huolehtimaan, oli koko sitten mikä vain, toki tanskis voi olla isohko. Mutta jos kykenee tarjoamaan aktiviteettia ja liikuntaa tarpeeksi, niin mikä estää? Sisällähän yleensä nukutaan ;)

    Sen lisäksi, ei koiran pitäminen rahallisesti ole mitään rakettitiedettä. Kohtuu hyvää ruokaa saa inhimilliseen hintaan, pienemmän koiran kanssa voi pystyä barffaamaankin. Terveen koiran kanssa elläkulut eivät ole miljoonia ja kaikeksi onneksi kaikille koirille ei satu tapaturmia. Kaikkiin leikkausoperaatioihin ei myöskään tarvitse suostua, jos ennuste on huono. Kaikki eivät myöskään harrasta koiran kanssa, sillä vain murto-osa tähtää kisoihin. Näin ollen moni treenaa kotona, ei vaadi kovin paljon rahaa. Ja monia muita lukuisia asioita, joihin rahaa ei tarvitse tuhlata, joten en sanoisi, että koira on mitenkään erityisesti rikkaiden harrastus :D

    VastaaPoista
  4. Hehheh iihan pakko kommentoida tuota tilat-hommaa. Mää meinaan asun kerrostalossa kolmen koirani kanssa. Kahden käyttölinjaisensakemannin ja yhden miniseropin kera. Kolmas sakemanni ois aika nastaa, jos äiskä suostuis... eivät koirani ole millääntapaa onnettomia, sillä sisällä ei lenkkeillä! Meillä ei oo sisällä minkäänmoisia virikkeitä koirille, koska miksi tarjota aktiviteettejä sisällä, jossa on tarkoitus levätä ja olla vaan rauhallisesti? Jokainen toki pitäkööt oman mielipiteensä, mutta niin. Ulkona ne sitten irrottelevat ja purkavat energiaansa. Että se husky ja vaikka toinenkin menee aivan kepeästi sinne yksiöön... :DDD

    VastaaPoista
  5. Kiitos teille huomiostanne postausta kohtaan ja mielipiteittenne avaamisesta postaukseen liittyen. :) En ole kaikesta sanomastanne samaa mieltä, mutta avasitte minulle vähän sitä mistä kysyin.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)