R.I.P Geppetto's Bon Voyage

24.9.2005 - 19.9.2014

Itse kuulin tästä kyllä jo syyskuun lopussa, mutta tapauksesta kertominen on vaikeaa. Ticon kohtalo on ainakin liian surullinen hyväksyttäväksi...

25.9 sain soiton isältäni. Se oli aika epäselvä keskustelu, jossa selvisi kuitenkin että Tico ja Vilho (ticon poika) olivat tapelleet ja Ticolta oli katkennut hampaat ja, että Tico oli lopetettu viime vkon torstaina (19.9). Suurin piirtein murruin sen puhelun jälkeen. Tsemppasin itseäni, koska meidän rapussa itku huutoa pitävä teini saattaisi naapureista olla vähän epäilyttävä.

Kaisli saapui pian pihaan ja, vaikka kuinka yritin murruin silloinkin. Jonkun ajan päästä mentiin Rodon kanssa meille ja kun huoneeni ovi pamahti perässäni kiinni tuli Rodollekin hätä, kun aloitin lohduttoman itkun. Toinen yritti kaikin tavoin helpottaa, nuoli kyyneleitä ja laski pään mun polvelle <3 Hetken päästä muistin, että lupasin lähteä Lindan kanssa koirajuoksemaan. Vaikka kuinka teki mieli perua sain jollain ilveellä Ticon pois mielestäni enkä edes itkenyt Lindalle kertoessani. Lenkillä en edes muistanut tapahtunutta.

Kotonakin vasta, kun näin äidin reaktion. Silloin vasta surun tilalle tuli viha. Tajusin, millaiset kivut Ticolla oli ennen kuolemaansa. Heti seuraavana päivänä laitoinkin Ticon silloiselle omistajalle, jolla annoimme Ticon viestiä ja kysyin tapahtuneesta. Hänen mukaansa hihnat olivat menneet lenkillä ristiin ja koirat olivat menneen "paniikkiin" ja molemmat olivat hyökänneet. Tico oli kuulemman saanut Kiteen ellällä silmäänsä (joka oli puhjennut) lääkettä ja se oli saanut myös kipulääkkeet. Marin oli ajatellut Ticon tästä toipuvan eikä ollut lopettanut sitä, vaikka sillä oli kaikki hampaat murtuneet ja kaulassa vuotava haava.


Kysyin vielä oliko tappeluita tullut paljonkin lähiaikoina ennen tätä... Sillä heinäkuun lopussa, kun olin viimeksi Ticon nähnyt se oli ollut vähän streessantunut. Silloin ja koirat olivat yrittäneet ottaaa minun silmieni alla yhteen ja olin varta vasten sanonut, että jos tilanne pahentuu ota yhteyttä niin sijoitetaan Vilho pois. Heidänhän siis piti luopua Vilhosta sen tullessa luovutus ikään, nyt koira on 2.v ja asuu yhä heillä. Seuraava viesti sai vereni kiehumaan, sillä Mari vain totesi lohduttautuvansa sillä, että Tico sai onneliset kolme lisä vuotta...

Totesin vain olevani surullinen ja pettynyt. Muistutin pyynnöstäni heinäkuussa ja toivoin Vilhon pois antamista/lopettamista. Välitin myös osanottoni. Tämän jälkeen Mari lähetti vielä sähköpostia johon en kuitenkaan vastannut,tuntuu ettei ole enään mitään sanottavaa.

Tietysti olen erittäin surullinen, että koira joka oli meillä koko lapsuuteni ja joka opetti minulle paljon ja antoi unohtumattomia muistoja on nyt poissa. Se on valtava tuska ja yritän pitää sen kaikin keinoin loitolla. Mutta silti, vaikka en haluaisi olen erittäin vihainen. Tico ei ole koko meillä olo aikaan (7-vuotta) ollut agressiivinen, päin vastoin. Sillä on täytynyt olla todella huono olla ja stressin on täytynyt olla kova, että sen on saanut tuohon tilaan. Vilho selvisi tapauksesta parilla naarmulla, Tico kuoli vammoihinsa. Niin monta asiaa olisi voinut tehdä toisin, mutta nyt se on myöhäistä. Tämä tapaus sai itseni ajattelemaan, toivottavasti myös monet muut.

Ikuisesti sinua Tico kaivaten ja rakastaen, Jenna! <3

Jos ajan saisin takaisin
sen meidän yhteisen retken.
Mitä siitä muuttaisin?
Vain sen viimeisen hetken.

Olisin tahtonut olla vierelläsi,
hellästi sylissä pitää.
Kulkea tukien kanssasi,
antaa voimia lisää.

Lähdithän rauhassa unessa,
luokse muiden rakkaiden,
lähdithän kivutta tuskatta,
luo jo meitä ennen menneiden.

Tule uniini, päivieni ajatuksiin
jää sydämeeni asumaan.
Kaipaan sinua kaipaan niin,
tule meitä tänne katsomaan.