Erikoispostaus: Iitun muistolle

On kulunut aikalailla puoli vuotta Iitun kuolemasta. Haluan kiejoittaa pienen muistopostauksen:

Näin Iitun Dogiassa (25.3.2012) ja  pistin heti sen omistajalle Kaisla-Marialle viestiä ja sovimmekin heti,että tulen kaverini kanssa katsomaan Iitua maanantaina.

Iitu Dogiassa: http://www.dogia.fi/app/dogikummi/dog/view/-/did/622/page_num

Ensinmäinen Iitun viemiskerta oli tosi hauska. Kaverini Linda oli käynyt Iitua viemässä kerran meitä ennen ja sanoi,että Kaisla tuputti niille keksiä :') niinpä sain julian mukaan kertomalla,että jos meidän on pakko syödä keksejä Julia saa avata suun aina mun puolesta :D haha, hassua. Mutta tosiaan muistan,kun meillä oli julian kanssa vaikeuksia löytää koko taloa ja kun löydettiin ja pimpotettiin ovikelloa olin ihan innoissani! Joku haukkui oven takana-se oli Iitu! Kun Kaisla päästi meidät sisään meinasin pakahtua onnesta, kun näin Iitun. Mun mielestä se oli maailman nätein koira! Lähdettiin lenkille ja mä sain taluttaa Iitua koko ajan! Iitu ei vetänyt ja käyttäyty muutenkin tosi nätisti, kierrettiin ahvenisjärven kautta koirapuistoon,jossa Iitu ei viihtynyt ja takaisin Kaislalle.

Seuraavan kerran vein Iitua jo saman viikon keskiviikkona :D tällöin mukana oli Roosa ja Julia sekä sen hoitokoira Garda. Iitu oli tosi pidättyväinen,kun ulko-ovi meni kiinni. Mentiin metsään,mutta en uskaltanut laskea Iitua irti,kun se vaikutti vähän siltä,että halusi pinkaista saman tien kotiin. Se suostui kävelemään metsässä vain niin, että hän käveli polulla ja minä tarvoin hangessa. (Arvojärjestys oli siis jo tällöinselvillä :D) Halusin pitää Iitua mahdollisimman kauan,mutta muut haluaivat kotiin joten vastahakoisesti palautin Iitun.

Rupesin viemään Iitua usein, joskus viisikin kertaa viikossa :D Halusin voittaa Iitun luottamuksen! Tapasimme yleensä lenkillämme jossain kohtaa Juliankin. Lopulta Iitu alkoi luottaa muhun! Se oli niin ihanaa,kun se omasta tahdostaan tuli rapsutettavaksi,kävi kattomassa onko taskussa nameja ja rupesi inisemään häntä viuhtoen kun tulin hakemaan sitä! :') Meillä sujui Iitun kanssa niin hyvin,että uskalsin ruveta Tokoilemaan sen kanssa ja tehtiin kaikkia hauskoja juttuja, kuten temppuja,keppien hakemista,uimista ja namien etsintää.

Me alettiin ottaa Iitua syksyllä aina viikonlopuiksi kylään. Eli se nukkui mun ja Julian kanssa koira kellarissa <3 Iitu tykkäsi ihan mahottomasti, kun se sai nukkua viakussa ja pääsi monta kertaa päivässä lenkille ja treenaamaan. En muista,että sillä koskaan ois ollut sillon koti-ikävä. Ruvettiin siinä syksyllä myös mätsäröimään.Mun ekat mätsärit Iitun kanssa oli hauskat,kun en tienny mistään mitään. Seropejakin oli sillon yli kakskytä :-/ onneksi seropikehässä oli tosi ihana tuomari! Sen mätsärin jälkeen alettiin kovasti mätsäröimään+tokoiltiin. Iitu pärjäsi hyvin mätsäreissä, myös roosan kanssa. Se oli tottelevainen ja kiltti.

Syksyllä koikeilin myös huvikseni agilityä Iitun kanssa mun esteillä. Iitu innostu-helppoa namia. Eihän iitu koskaan varsinaisesti siinä juossut, tai no juoksu-hölkkäs "säästeli voimiaan" ,kuten silloin ajattelin. Käytiin hallilla ja siellä se ihan innostui! Niinpä ruvettiin panostamaan agilityyn, ei tietenkään turhan painoitteisesti,koska iitulla oli vähän ylipainoa. Mutta niin taitavaksi iitu kehittyi,että tapanina uskalsin sen kanssa agility kisoihin lähteä.

Muistan sen ajomatkan ja jo edellispäivän jännityksen. Mentiin halliin ja kaikki katsoi meitä kieroon. Tuommonen seropi,hyhyhyi! Kävin ilmoittautumassa episten putkiluokkaan ja muistan,kun nainen kysyi:tätä ei varmaan laiteta medeihin? Vastasin,että kyllä se laitetaan! Vaikka Iitussa on suht suuria rotuja (bc,kultsi ja karjalankarhukoira) se oli vain vähän päälle 40cm säältään. Siellä me sitten treenattiin hyppyä ja putkea ja odoteltiin vuoroamme. Kun rataan tutustuminen oli tärisin kauttaaltani,mutta keksin hyvän suunitelman. Sitten minit ja ainoina medeinä olikin meidän vuoro! Minulla oli nakki kädessä ja Iitu taluttimen päässä toisessa. Kävelin jäykästi täristen,suu kuivana radan alkuun. Irrotin iitun konemaisesti taluttimesta ja käskin sen istua, sanoin paikka käskyn ja kävelin ekan esteen luokse. Huusin mennään ja sitten niitä esteen nimiä tuli ja juoksin kuin sokkona,kunnes huomasinkin, että oltiin radan lopussa. Muistan ainoaksi kulmakiveksi putken johon iitu ei millään meinannut mennä ja jouduin heittämään koko nakin sinne. Siitä tuli todennäköisesti hylsy. Saatiin lievät aplodit ja halveksuvia katseita, kun jäätiin odottamaan palkintojen jakoa.

Kun palkintojen jako alkoi ensin palkittiin minit ja sitten minä ja Iitu. Siinä aplodeja tuli hiukan enemmän,mutta edelleen meitä katsottiin ''Mitä toi seropi täällä tekee" katseella, kun käveltiin ulos hallista. Olin tosi onnellinen ja niin iitukin kun se sai possun korvan :)

Päätettiin pyrkiä Kannukseen tokon mölleihin ja oltiin treenattu niihin marraskuusta asti. Viimeinen kerta,kun treenattiin oli 17.1.2013 vein Iitun isäni luokse kävellen ja huomasin,että kun iitu kakkasi sen ulosteen mukana tuli verta, ilmotin heti kaislalle joka sanoi että otetaan rauhallisesti ja treenataan jos iitu ei vaikuta kivulloiselta. Ei, iitulla oli silmissä sama katse ja se touhusi yhtä innokkaasti,kun aina ennenkin... Vietin iitun kanssa koko päivän ja pitkälti makoiltiin vain ja katsottiin telkkaria-vietettiin aikaa yhdessä :) Heitettiin Iitu kotiin iskän kanssa.

Seuraava koulupäivä alkoi normaalisti,mutta koulussa sain viestin,että iitu oli juonu ja vuotanut yöllä ja kaisla oli vieny sen ellälle. Siellä selvis,että iitulla on kohtutulehdus. Uskottelin itteleni ettei se niin paha ole ja Iitu selviää, taistelija luonne :) Pyysin kaislata koko ajan tilanne raporttia ja ajettiin autolla kokemäelle, iitu oli leikattavana. Kaisla viestitteli aika paljon mun kanssa ja kertoi että lääkäri kertoo sille jotain. No en pystynyt meneen nukkumaan ennen kun tiesin,että iitu on ok. Kaisla soittikin ja kertoi että iitun leikkaus onnistu ja se selviää!

Mutta aamulla sain viestin,ettei mikään onnistu. Iitu vuotaa kuiviin ja se on lopetettava! Laitoin 'otan osaa' ja olin ihan shokissa, ensin kyyneleitä ei tullut ja sitten kun tuli niitä tuli paljon. Iskä ei ymmärtänyt ja halusin äidin luokse, kun vihdoin pääsin sinne olin pelkästään itkenyt puoli toista päivää... Äitikin itki ja yritti lohduttaa, mutta se ei onnistunut kovinkaan hyvin.

Menin huoneeseeni ja pistin iitun kuvan ja palkinnnot laatikkoon ja nostin ne ylähylylle. En pystynyt katsomaan niitä.  Muutaman minuutin päästä muutinkin mieleni ja laitoin ne takaisin. Kun tulin hampaita pesemästä, näin iitun mun huoneessa,mutta sitten se katosi. Kuulin pitkään iitun haukkuvan välillä ja näin siitä unia. En halunnut unohtaa iitua ja päätin,etten hoida enää koiria.

Äiti oli jyrkästi tätä ajatusta vastaan ja passitti mut hoitamaan Wilmaa, onneksi sillä Wilma oli ainut joka osasi lohduttaa mua. Se kuunteli hiljaa,kun kerroin sille kaiken ja nuoli mun kyyneleet pois! Surin ja itkin iitua montapäivää, koulussakin. En vain pystynyt ajattelemaan ettei iitua enään ole. Mutta kun vihdoin ymmärsin sen halusin vain iitun luokse, en mitään muuta yhtäpaljon! Onneksi Kaisla löysi mulle Indin ja Hipun joita hoidin,mutta huomasin ajattelevani koko ajan "ei tämä ole iitu ja vertaavan kaikkia koiria aina iituun" en halunnut niin :( se tuntui pahalta muiden puolesta ja päätin olla itkemättä. Esitin kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Se kostautui, vaikka pystyn toimimaan muiden koirien kanssa ja Wilma on minulle huippu tärkeä, tärkein elävä koira. Niin iitu oli jotain erilaista, ilman iitua tuskin olisin nyt tälläinen kun olen. Iitu anoti ja opetti mulle valtavasti. Joka kerta kun olen surullinen usein se suurin surettava on iitu. Kaipaan ja itken iitua vieläkin ajoittain, varainkin jos olen jostain muustakin surullinen, pystyn nykyään kyllä puhumaan iitusta,tosin vähän itkunsekaisella äänellä ja katsomaan sen kuvia,vaikka itkettääkin.


Tässä tekstissä on varmasti kirjotus virheitä,sillä jossain kohdin itkin niin pahasti,että kaikki oli vähän sumeeta :/ en halua lisätä tähän kuvia,sillä se pilaisi tarinan.tämä oli mun ja iitun tarina. Iitusta saisi kerrotua paljon tarinoita ja muistoja,mutta tässä oli niistä yksi. Iitun muistolle.